Ensimmäisen puolikkaan aikuisuudestani hypin parisuhteesta toiseen. En osannut sanoa ei väärille kumppanivalinnoille. Selitin sen itselleni kohtalon johdatuksena. Ei ollut deittisovelluksia, en uskaltanut lähestyä ketään oikeassa maailmassa. Näin päädyin toistuvasti aina yhteen sen ensimmäisen ihmisen kanssa, joka minua uskalsi lähestyä. Oli kyse sitten baarista, keskustelupalstasta tai chattiryhmästä. Monta väärää ihmistä. Monta haaskattua vuotta.
Ennen kaikki oli paremmin. Ihmiset tapasivat tansseissa, ravintolassa tai kaveriporukan kautta, muuttivat yhteen ja pysyivät yhdessä. Tai ainakin sellaisena tarina kerrotaan. Harvemmin muistellaan niitä, jotka jäivät suhteeseen siksi, ettei lähteminen tuntunut mahdolliselta, tai jotka valitsivat kumppanin miettimättä, sopivatko he oikeasti yhteen. Se, että suhde syntyy nopeasti tai kestää pitkään, ei vielä kerro, onko siinä hyvä olla.
Ihminen voi olla onnellinen myös siksi, ettei tiedä kaivata mitään muuta. Ennen digitalisoitumista elimme helpommin oman perheen, ystävien ja työpaikan muodostamassa kuplassa. Emme nähneet päivittäin, miten tuhannet muut ihmiset elävät, ajattelevat tai millaisia kumppaneita he ovat. Ehkä siksi oma elämä tuntui helpommin riittävältä.
Sosiaalinen media avasi sen kuplan. Nyt näet toisten parisuhteiden arkea, kuvia ja ajatuksia. Saatat huomata kaipaavasi omasta suhteestasi jotakin, jota et aiemmin osannut edes nimetä. Se voi saada sinut kyseenalaistamaan koko suhteesi. Toisaalta näemme toisista vain sen, mitä he haluavat näyttää ja vaikka tiedämme tämän, niin emme silti osaa olla haluamatta sitä itsekin. Tässä on syy siihen, että monen vanhemman sukupolven parisuhde on edelleen kasassa. Jos ei ole lähtenyt mukaan sosiaaliseen mediaan, ei myöskään joudu vertailemaan omaa elämäänsä siihen samalla tavalla.
Tänään vaihtoehtoja on helpompi löytää. Digitaalimaailmassa voi kohdata ihmisen, johon ei omassa kaveriporukassa koskaan törmäisi, mutta hinta sille on että valinnat ovat entistä vaikeampia. Voimme selata loputtomiin, verrata jokaista seuraavaan ja kysyä, löytyisikö vielä parempi. Se on kuin peliautomaatti, jossa et osaa lopettaa silloin kun olet eniten voitolla. Hyväkin ihminen voi jäädä näkemättä, jos katse on jo seuraavassa profiilissa. Ja saatat ahneuksissasi jopa menettää kaiken ja jäädä lopulta yksin.
Mutta silti minä valitsen tämän ajan. Mieluummin opettelen käyttämään valinnanvaraa kuin palaan aikaan, jolloin sitä ei ollut. Tämä blogi on opas siihen miten tuossa viidakossa navigoidaan.